tiistai 8. syyskuuta 2015

Pakolaiskriisistä

Onko yhteiskuntamme keskustelu nyt ihan oikealla linjalla kestävien ja järkevien ratkaisujen löytämiseksi pakolaiskriisin keskellä. Mielestäni mennään aikalailla lyhyt jänteisellä kaunistelu pohjalla kokonaiskuvassa kun tärkeimmät kysymykset on kuka päättäjä asuttaa pakolaisperheen.

Sijoituspäätökset pitää saada tehtyä nopeasti ja pitää keskittyä miettimään keinoja ja tapoja siihen miten me aktivoimme tulijat mahdollisimman nopeasti osaksi toimivaa yhteiskuntaa sekä miten saamme heidän olonsa kestävällä pohjalla kotoisaksi ja olonsa turvalliseksi.

Tämän päivän yhteiskuntakeskustelulla sitä ei saada aikaan, näkökulmaa pitää olla jo vastaanoton jälkeisestä ajassa ja rakentaa järkevä polku alusta tulevaisuuteen ihmisille jotka saapuvat maahamme toivo ja tulevaisuus mielessään. Tässä ei mielestäni ole vanhoilla keinoilla kovin hyvin onnistuttu, yhteiskuntamme passivoi aktivoimisen sijasta.

Nyt pitää keskittyä oikeisiin asioihin ja tulevaisuuteen.  Kriittisiäkin mielipiteitä tarvitaan koska oikeanlainen kriittisyys on asioiden kehittämistä sekä niistä välittämistä. Yhteiskunta keskusteluumme kuuluu nyt myös ihmisten syyttäminen rasistisiksi hyvin heppoisin heitoin jos yhtään välittää ja haluaa kertoa omaa mielipidettään ehkä juuri kriittisestäkin rakentavasta näkökulmasta.

Uskon että pakolaiset tahtovat saada mahdollisimman hyvän vastaanoton niin että saavat tuntea itsensä tervetulleiksi osaksi järjestelmää oman panoksensa siihen antaen.