perjantai 5. joulukuuta 2014

Sote käsi kädessä kunta uudistuksen kanssa?


Sote uudistuksen käytännön toteuttamiseen liittyy vahvasti ministeri Risikon asettaman työryhmän tulos jossa tämä "propellipäiden" joukko tulee joulukuun puolessa välissä kertomaan millainen on tulevaisuuden kunta, tai oikeastaan kunta mallit ja niiden velvoitteet eli normit. Kävin kuuntelemassa taannoin J. Kostiaisen esitystä joka on "propellipäiden" puheenjohtaja hänen käydessään kertomassa tilanteesta Tampereen seutupäivillä.
Aloitettu kuntauudistus on sidottu sote ratkaisun käytäntöön laittamiseksi eli asiat kulkevat hyvin käsi kädessä, rahoituksen, toteutuksen sekä ohjauksen demokraattisuuden suhteen. Kummastakaan ei voi tehdä johtopäätöstä ilman toista, ainakaan vielä kun juttu on kesken. Nyt 4.12. esiin tuoduilla sote luvuilla nähdään selkeästi että kunta muutosta on tehtävä.
Kostiaisen esitys oli erittäin hyvä ja vakuuttava sen suhteen miten Suomessa kuntauudistus kannattaisi tehdä niin että lähidemokratia säilyy kunta tasolla sekä miten sote puolen asiat tulee hoitaa rahoituksen ja ohjauksen suhteen isommassa kaavassa demokraattisesti jota se ei tänä päivänäkään välttämättä ole. Ehdotuksessa oli perustuslain muutoksia niin että Suomessa olisi kolme kuntamallia: metropoli, seutukaupunki ja pitäjä.

Kaikilla olisi omat vastuu alueet sekä normisto eritys- ja peruspalveluiden suhteen niin että pitäjät ostaisivat erityispalvelut. Pirkkala kuuluisi metropoli alueen sisälle mutta tuottaisi itse omat peruspalvelunsa ja erityispalvelut tulisivat metropolin kautta. Esimerkiksi Tampere ostaa jo nyt terveyspalveluita suoraan yksityisiltä ja tutkimuksissa ne ovat saaneet parhaat laatuarvosanat halvimmalla hinnalla. Palvelut menee sinne minne kansa ne äänestää, tähän uskon.
Kun kuuntelin tuon tulevaisuuden kuntaryhmän ajatuksia ja vertasin sote ratkaisun kokoomuksen pääkohdat, niin näen että lopputuloksesta saadaan hyvä, tosin hallintorakenteen monikertaisuus sinne jäi mitä kokoomus olisi halunnut pois. Lisäksi uskon että yksityistä sektoria tuottajana ei yksinkertaisesti voida jättää pois! Yksityinen sektori tuottaa sentään isommalla kertoimella verotuloja takaisin päin valtiolle.

Maassamme on pakko priorisoida palveluiden etäisyyksiä, ne joita tarvitsemme joka päivä jäävät lähelle, ja joita vain kerran tai kaksi elämässämme voivat olla hieman kauempana, tällä priorisoinnilla on jo nyt saatu toteutettua parempaa laatua erikoispalveluissa kun ammattilaiset saavat keskittyä enemmän erityisosaamiseensa niin praktiikka paranee ja toistot vähenee. Mielestäni on tärkeintä saada itsensä terveeksi silloin kun sitä tarvitsee.

keskiviikko 10. syyskuuta 2014

Julkiset rakennukset turvattava sisäilmaongelmien syntymiseltä tulevaisuudessa


 Matalan riskitason rakentaminen


 Meillä on monia syitä miksi ongelmia syntyy, niistä on lisää alalaidassa olevan linkin takana jossa on aikaisempaa kirjoitustani sisäilma ongelmista. Asia on hyvin monisäikeinen ja minua ärsyttää siinä kaikki säikeet, ihmisiä tulee arvostaa niin että heille luodaan terveellisiä tiloja toimia, verorahoja tulee arvostaa niin että ne käytetään järkevästi, rakennusprojektiin osallistuvien tulisi toimia paremmin hyvää rakennustapaa noudattaen, perinteistä pitää osata nähdä ja arvostaa mikä on olosuhteissamme oikea tapa toimia ja rakennushuollon tulisi ymmärtää rakennusfysiologiaa enemmän sekä saada koulutusta tekemiseensä. 

 Olen tullut yhteen johtopäätökseen millä varmuudella estämme suuren osan syntyvistä ongelmista ja se on kiteytettynä seuraavanlainen:



 "Veroilla kerätyillä varoilla rakentamisen ohjeistus tulee tarkentaa niin, että käytetyt varat turvaavat terveellisen ja pitkäikäisen rakennuksen monimuotoiseenkin käyttötarkoitukseen sopivaksi.

Yhteiskunnalliset rakennukset kuten päiväkodit, koulut, terveyskeskukset, kunnan- ja vanhustentalot ym. tulee suunnitella jo lähtökohtaisesti siten, että niissä käytetään sellaisia rakennusmuotoja ja luonnonmateriaaleja, joilla ehkäistään yksinkertaisten rakennus- ja huoltovirheiden aiheuttamat ongelmat mahdollisimman hyvin. Yksinkertaisuudessaan tällainen tarkoittaa rakennuksissa esim. harjakattoa ja riittävän pitkiä räystäitä. Samoin luonnonmateriaalien käyttöä kuluvissa sekä riskirakenteissa tulee lisätä.

 Turvallisella normistolla saamme pitkällä aikajänteellä paljon taloudellisempaa rakennusmassan ylläpitoa sekä yksittäisenäkin investointina edullisempia ratkaisuja. Yksinkertaiset rakentamisen ratkaisut ovat helpompia toteuttaa ja huoltaa. Tällöin ne ovat myös vähemmän riskialttiita. Terveellisen rakennuksen tulee olla prioriteettimme käyttötarkoitukset ja käyttäjäryhmät arvostaen.

 Tämä on edullisin ja varmin tapa taata tulevaisuudessa rakennusten terveellisyys koko elinkaarensa ajaksi. Valvonnan tehostaminen on rajallista eikä se kuitenkaan poista rakenteellisen tai arkkitehtonisen suunnittelun aiheuttamia virheitä. Kuvattua tapaa suunnitella tukee Pirkkalan kunnan strategiassakin määrätyt arvot välittäminen, vastuullisuus, yhteisöllisyys ja luovuus.

 Tällaisen ohjeistuksen tulee kohdistua kaikkiin verorahoin rakennettaviin tai yhteiskunnalliseen käyttöön tarkoitettuihin rakennuksiin Pirkkalassa."


 Tämä on kirjoitettu Pirkkalaakin koskien mutta ongelma ja lähtökohdat ovat maamme laajuiset. Toivon että tämä herättäisi järkevää sekä rakentavaa keskustelua koska aihe aiheuttaa tunteita mutta niillä tunteilla emme korjaa rakennuksia mutta voimme saada asenteisiin muutoksia ja parantaa tulevaisuutta
 
 Ongelma on meillä nyt käsissä - olemme kansakuntana vastuussa miljardien arvoisesta yhteiskunnallisesta rakennusmassasta. Menneisyyden virheille emme voi nyt yksinkertaisesti mitään - mitään taian omaista niihin emme keksi - niistä ei voida kuin ottaa opiksi ja koettaa korjata järjellä ja maltilla. Me kaikki olemme myös yksilöitä herkistymään erilaisille vaikutuksille. Tätä kannattaisi varmaan tutkia miten saamme selville syyn ja seurauksen. Hysterialla ei saada välttämättä oikeita asioita esille koska kiireellä on jo yksi suuri syy miksi rakennukset ovat piloilla.

 Mitä meidän tulee oppia edeltävän kirjoituksen lisäksi? Mikä on se millä voimme korjata nykyistä tilannetta ja mikä on tarpeen myös tulevaisuudessa? Kiinteistöhuoltajien tehtävän merkitys ja tärkeys on suuri. Pidämme huolta kansakunnan eläkevaroista tarkoin säädetyin asetuksin ja niitä ei saa hukata - näin meidän tulee pitää huolta myös arvokkaasta rakennusmassastammekin. Tarvitsemme erityisen koulutushaaran kiinteistöhuoltajille - erikoistumisen siihen mitä ja miten rakennukset elää jokapäiväistä elämäänsä sekä miten niistä pidetään huolta paremmin. Haaste on suuri koska käyttäjäryhmät ovat kirjavia - tarvitsemme siis oikeita osaajia!

 Nämä keinot yhdistettynä takaamme ainakin tulevaisuudessa paremman mahdollisuuden arvostaa yhteiskunnallisten rakennusten käyttäjiä, veronmaksajien rahoja sekä löydämme ehkä syyt ja korjaus keinot tämän päivän hätäämme.



perjantai 15. elokuuta 2014

Kuntaliitokset ovat välttämättömiä!



 Suomalaiselle on perinteisesti vaikea saada mitään läpi verbillä pakko ennen kuin on oikeasti pakko eli ei ole enää muita vaihtoehtoja.

 Kuntien pakkoliitos on ajatuksena aivan välttämätön mutta olisiko pitänyt luoda jokin muu sana yhdistelmä asialle. Pitää myöntää kiitosta poliitikoille jotka ovat jo aikaisemmin nähneet että rakenteellinen muutos pitää tehdä Suomessa ja sitä ovat myös yrittäneet tehdä.

 Suomen julkisensektorin 60 % osuus verraten Ruotisin 50 % ja Saksan 45 % vastaan on pöyristyttävän järkyttävä. Suomella se on jo suurempi kuin Kreikalla! Samalla tuskaillaan kaiken maailman direktiivien valtavasta määrästä ja siittä miten ne tuhoavat lisää työpaikkoja.

 Miten tuota muutetaan yksinkertaisesti. Meilläkin Pirkanmaan sydämessä on pieniä kuntia vieri vieressä jossa kaikissa on samat virkamiespostit toteuttamassa lakisääteisiä palveluita. Samanlainen rakenne on koko Suomessa. Etupiirit siis pienet kunnat ovat liian pieniä yksiköitä siihen että tarvitsevat oman pormestarin, talous-, kaavoitus-, ympäristö-, koulutoimen- ja ym. johtajan ja avustavat virat.

 Lisäksi nuo virkamiehet puolustavat omaa etupiiriään niin vahvasti että alueen kehitys kärsii koska heillä jokaisella on niin vähän jaettavaa että täytyy pitää kiinni kaikesta mistä voi päättää pienen etupiirin hyväksi. Tätä kutsun kehityksen jarruksi ja verorahojen tuhlaukseksi.

 Lähes kaikki kenen kanssa olen keskustellut ymmärtävät sanoen että Pirkanmaallakin nämä kaikki kunnat tulisi yhdistää, nykymenossa ei ole mitään järkeä. Saadaan vajaa puolen miljoonan ihmiset yhtymä eli juuri kaupunki aikaiseksi.

 Nyt tarvitaan uusia lakeja niin että virkamies ei innostu kun taas on paljon työtä vaan meidän tulee poistaa isompi määrä lakeja alta pois. Virkamiehet ja järjestelmä on olemassa meitä kaikkia varten ja se maksetaan verorahoilla. Järjestelmän tulee tehdä korjausliike kaikkien vuoksi ja oikaista selkärankansa - katsoa peiliin ja todeta että auttaaksemme itseämme niin tulee tehdä ja sopeutua päätöksiin mikä parantaa tämän maan mahdollisuuden selviytyä oikeille raiteille. Yritykset loppuvat jos ne eivät kannata – sama lain alaisuus on yhteiskunnassa.

 Vanha vitsi missä virka on vain suojatyöpaikka, on murrettava. Tietenkin me haluamme päteviä ja pysyviä työsuhteita palveluidemme takaamiseksi mutta nykyistä järjestelmää tulee rakentaa modernimmaksi. Pakkoliitokset torjuttiin paljolti poliittisena äänten keruuna maakunnissa jossa kukaan ei uskaltanut erottua toisistaan ja saman pienen etupiirin poliitikot eivät halua menettää saamiaan asemiaan syntyvässä isommassa kuviossa. Valtiovalta joutui peruuttamaan päätöksissään mutta nyt käy niin että faktat eivät muutu ja nyt me kansalaiset alamme ymmärtää että tulevaisuus on edelleen käsissämme kuten aina ja välttämätön pitää tehdä.

 Käsittääkseni Ruotsissa ja Saksassa eivät palvelut ole huonoja ja maat toimivat mutta Kreikassa oli kai vähän toisin - nauroimme täällä silloin mutta nyt se on omassa nilkassa!


Aiempaan tekstiini asiasta linkki

keskiviikko 30. heinäkuuta 2014

Ajatuksia Suomelle 2014-

 Tässä on hyvin pintapuolinen raapaisu siittä mitä mielestäni Suomessa tulisi tehdä ja millaiseen suuntaan pitäisi lähteä säilyttääksemme sellaisen elämän tavan mitä suomalaisuus tarkoittaa.

1. Sote:


1.1 
 Uudistuksen myötä meidän tulee tuottaa sote palveluita yksiköissä joiden kustannustehokkuus ja laatu on helposti laskettavissa ja samalla korkeatasoista. Sellaiseksi jossa yksityinen voi hoitaa palveut siinä kuin kunnallinenkin. Sote ehdotuksessa mainittu "tuottajana kunta tai kuntayhtymä" pitää muuttaa muotoon "järjestäjänä kunta tai kuntayhtymä"!

1.2
 Potilastieto järjestelmämme pitää harmonisoida - NYT! (Kohta 5.1)



2. Kunta:

2.1

 Kunnat tulee yhdistää hallinnollisesti seutukunnittain ja valvovat sekä toimeenpanevat toimielimet yhdistää. 

2.2

 Virkamieskoneistoa pitää keventää ja byrokratiaa vähentää.

2.3

 Verovaroin rakennettavissa ja käytettävissä yhteiskunnallisissa rakennuksissa tulee ohjeistaa suunnittelu mahdollisimman yksinkertaiseen perustoteutukseen, terveelliseen rakenteeseen ja monikäyttötarkoitusta palvelevaan muotoon.

 



3. Vero:


3.1

 Verotus tulee suunnata työntekoa tukevaan suuntaan ja muuttaa kaikille tasapuoliseksi eli tasaveromalliksi.

3.2

 Tietullit veroja Suomeen maksamattomille.

3.3

 Verorahojen käyttö - kaikki toiminnot ja kulut pitää pystyä vielä tarkemmin perustelemaan sekä vielä tärkeämpää ne pitää pystyä oikeasti laskemaan ja osoittamaan oikeiksi.

3.3.1

 Verorahoilla tehtävät investoinnit tulee olla yhteensopivia kokonais tarpeellisuuden mukaan sekä niin selkeitä ja yksinkertaisia että "yllätykset" minimoidaan. Yksinkertainen esimerkki on päiväkotirakennus jossa hyväksytään vain harjakatto, reilut räystäät, monimuotoinen pohjaratkaisu, selkeät rakennusmateriaalit - näillä vältetään myös rakennusvirheiden todennäköisyyttä ja saadaa pitkä kestoinen ja toimiva yksikkö. Yksityinen sektori kehittää mitä pyydetään.

3.4

Ulkomaisesten yritysten ja työvoiman verokanto ja sosiaalipidätykset pitää olla tasavertainen suomalaisten yritysten kanssa Suomessa tehtävissä töissä.

3.5

Osinko on pieni korvaus yrittäjälle tai sijoittajalle riskinotosta perinteisesti. Verovapaan osingon rajaa tulee nostaa koska yrityksien ja yrittäjien tekemän yhteiskunnallinen työtaakka on kasvanut. Verovapaa osinko on siittä edes pieni korvaus tekijälleen ja muistetaan että yritys on maksanut siittä kuitenkin jo yhteisöveroa.


4. Tuet:


4.1 
Työttömyystuet pitää muuttaa alenevaksi niin että kauemmin työttömänä ollut motivoituu tekemään työtä mitä tarjotaan. 

4.2
Tuen taso pitää olla myös selkeästi pienempi kuin palkkatulo.

4.3
Joustoa osa aikaiseen tekemiseen.

4.4

Suomalaisia tukia tulee tilittää vain Suomeen. Eläke on ansaittu itse joten sen saa nostaa missä päin maailma haluaa.

 



5. Yhteiskunta:


5.1 
Kehitetään lopultakin järjestelmä (laki) jolla asiat saadaan hoidettua sähköisesti niin kansalaispalveluissa kuin esim. sote yhteensopivuudessakin.

5.2
 Lupajärjestelmää pitää keventää ja käsittelyä nopeuttaa. Turhiin valituksiin luotava omavastuu järjestelmä.

5.3
 Vapautetaan yrittämisen ja työnteon rajoitteita, kaupan aukioloajat ja mietojen alkoholijuomien myynti.

5.4 
Helpoitetaan yritysten toimimista keventämällä osin älytöntäkin lain säädäntöä mikä ei sovellu olosuhteisiimme. ELYn henkilökuntaa pitää kouluttaa toimimaan ja suhteuttamaan direktiivejä olosuhteisiimme sopiviksi. Pitää syntyä oikeanlainen jousto.

5.5
 Juridististen yksiköiden oikeuden mukaisen vastuun kunnioittaminen esim. korvausvastuun lisäämisenä.

5.6
 Annetaan yhdenvertainen tasapuolinen mahdollisuus yksityiselle sektorille tarjota palveluita ja rakentaa yhteiskuntaa, esim. sote sektorilla ja kaava alueiden toteuttamisessa.

5.7
 Luodaan maankattava todellinen Start Up yritysten ponnahdus järjestelmä. Esim. Tampereen seudulla ei ole tälläistä oikeasti olemassa!

5.8
 Lopetetaan säädöksissä oman oksan sahaaminen.

5.9 
Yhteiskunta rakenteiden pyörittäminen ei voi viedä 60% varoistamme kuten nyt tapahtuu. Näin verokertymä ei riitä sen ylläpitoon,  luvun pitää olla alle 50 %.

5.10

Eläkeikä pitää muuttaa kelluvaksi koska kertymät ja käyttö on puhdasta matematiikkaa. Näin kannustamme kaikkia paremmin työntekoon ja meidän on vain tultava toimeen kansalla joka täällä asuu.

5.11

Valtion tulee ohjata sähköverkosto maakapelointiin näin turvataan sähkönjakelu maassamme. Verorahoilla ei saa avustaa sähköyhtiöitä tässä työssä kuten ovat pyytäneet. Yrityksillä tulee olla riskinsä ja tuottonsa oman alansa mukaan. Vaikkakin maakaapelointi on arvokasta niin työn jälkeen huoltokustannukset tulevat olamaan murto-osa nykyisestä. Yhtiöt saavat näin sijoituksensa takaisin nopeammin.

6. Kansalaisjousto: 


6.1
 Meidän pitää olla valmiita näkemään hieman enemmän vaivaa palveluiden saamiseksi koska muuta vaihtoehtoa ei ole ja nykytilanne ei ole kauhean surkea joten voimme hieman joustaa koska on pakko.

6.2
 Kuluttajan tulee hyväksyä ja vaatia vaatimattomammat kauppakeskukset tarvikkeiden hinnan alentamiseksi ja vaatia enemmän kilpailua sekä suosia alueellisia yrityksiä.

6.3
 Emme menetä itsenäisyyttämme jos yhdistämme kuntia. 

6.4
Terveellisen elämäntavan suosiminen vähentää verokertymän tarvetta. Miksi huolimattomasta elämäntavasta johtuvia yleisiä sairauksia kutsutaan kansantaudeiksi = hyväksytäänkö käytäntö?


7. Yrittäminen:


7.1 
Yrittäjän oikeus- ja sosiaaliturva pitää olla yhteneväinen muiden kansalaisten kanssa.

7.2 
Työntekijän palkkaamista ja irtisanomista tulee helpottaa.

7.3 
Ennakkoverotus tulee muuttaa jälkikantoiseksi, näin yritysten kassavirta saadaan toimintaa rakentavaksi.

7.4 
Byrokratiaa tulee vähentää.

7.5
Epäonnistumisen rangaistukset pois!



8. Yritysmoraali:


8.1 
Yritysten halu pysyä Suomen markkinoilla tulee näkyä niiden toiminnassa yhteiskunnallisia arvoja tukien vaikeina aikoina.

8.2
Yhteiskunnan tulee osata arvostaa yrittämistä ja riskinottoa niin ettei aina vain oteta vaan osataan myös antaa mahdollisuus niille jotkan riskin kantavat.


9. EU:


9.1 
Opetellaan soveltamaan EU direktiivit meidän olosuhteisiin sopiviksi.

9.2 
Yhteistyötä tulee rakentaa positiivisessa hengessä kaikkien ulkovaltojen kanssa.



10. Kansalaismoraali: 


10.1
 Kansalaisten tulee ymmärtää muutokset pakollisena toimena jotta pystymme pitämään yhteiskuntamme lähellä sitä mihin olemme tottuneet - nykyinen meno muuttu nyky trendillä kuitenkin - tehdään se mielummin hallitusti.

10.2 
Työnteon ja veronkannon merkityksen tärkeys pitää muistaa koska ilman työntekoa emme täällä näin elele.

10.3 
Onnellisuus tulee siittä että osaa tyytyä normaaliin elämään missä ei tarvitse down shiftata.

10.4 
Nostetaan leuka ylös ja pikku vastoin käymiset eivät haittaa elämäämme niin kauheasti.

10.5
 Yhteiskunta on kansalaista varten mutta se syntyy kansalaisista ja kansalaisen tulee pitää yhteiskuntaa pystyssä.


11. Politiikka:


11.1 
Yhteistyön, suvaitsevaisuuden, moraalin ja todellisten ongelmien hyväksyminen ja kunnioittaminen yhdessä maamme ongelmien ratkaisemiseksi pitää olla korkea prioriteettinen tahto tila. Itsekkäät omat- sekä ryhmäedut pitää osata laittaa syrjään.

11.2 
Keskitytään menojen tasaamiseen tai mielummin vähentämiseen ja uudenlaisen kevyemmän sekä joustavamman yhteiskunta rakenteen tekemiseen.



NÄIHIN KAIKKIIN KOHTIIN TARVITAAN MEIDÄN KAIKKIEN PANOSTUSTA!


maanantai 28. heinäkuuta 2014

Pirkanmaan seutuyhteistyö?

Pirkkalassakin on kauheasti koetettu kehua eri puolueiden, virkamiesten ja pormestarin taholta miten hienosti Pirkanmaalla toimii seutuyhteistyö perusteluna sille että kuntia ei tarvitsisi yhdistää kehityksen edistämiseksi.

Tänään aamulla taas tytärtäni päiväkotiin ajaessani tuli uuden joukkoliikenne yhteistyön myötä vastaan tällainen uusi bussi. Joukkoliikenteen kehittyminen Pirkkalalle on erittäin myöteinen juttu vaikkakin se maksaa kuntalaisille monien tietämättä muistaakseni yli nelinkertaisen summan tukea verorahoista joukkoliikenteen tukemiseksi kuin ennen - silti se on oikeaa kehitystä. Takaisin tilanteeseen.

Hymyilin tyytyväisenä kun vastaan ajoi merkkitekstein loistaen "1, PIRKKALA, AIRPORT" linja. Ajattelin että on se vaan hienoa että Pirkkalan kylälläkin näkee modernia ja kansainvälisesti merkittyjä joukkoliikenteen vuoroja. Hetken asiaa hymistelleenä iski tajuntaani vanha fakta!

Hei, elämme vuotta 2014 globaalissa maailmassa ja paikkakunnalla tai sanotaan seutukunnalla jossa on kehityskelpoinen lentokenttä ajaa ensimmäisen kerran varteen otettava joukkoliikenteen vuoro kansainvälisesti merkittynä lentokentälle! Haloo! On vuosi 2014 ja olemme saaneet tuollaisen aikaiseksi! Kyllä tässä pitäisikin hävetä enemmän kuin paukutella henkseleitä!

Kuntarajat nykyisellään ja puhutulla lisääntyvällä yhteistyöllä on kehityksen jarru. Tarvitsemme isomman korjausliikkeen ja oikeaa yhteistyötä, suomalaisilta tuntuu vain saavan todella vaikeasti esille suvaitsevaisuutta ja kokonaisuuden faktojen esille tuomista. Toistan itseäni tässä asiassa mutta asia on vain erittäin tärkeä koko yhteiskuntamme kehityksen parantamiseksi varmasti kaikilla seutukunnilla.

Linkki aiempaan blogitekstiini.

torstai 3. heinäkuuta 2014

Paikkani Nolanin kartalla

Alareunasta löytyy linkki mistä pääset kokeilemaan omaa sijaintiasi Nolanin kartalla.

 
" Vastauksieni perusteella sijoitun Nolanin kartalla seuraavasti:




Olet uskonnollinen oikeistokonservatiivi

Olet Nolanin kartan termistöllä ilmeisesti oikeistokonservatiivi, todennäköisesti uskonnollinen oikeistokonservatiivi.


Oikeistokonservatismi

Oikeistokonservatiivi ei pidä talouden sääntelyä hyvänä asiana mutta haluaa muuten asettaa selvät ja jopa tiukat rajat sille, miten ihmiset elävät. Oikeistokonservatiivi saattaa esimerkiksi suosia "perinteisten arvojen" mukaista elämää.

Oikeistokonservatiivit usein kannattavat voimakasta poliisilaitosta ja sotavoimia, "moraalista käytöstä" ja "perinteistä perhemallia" (joka yleistyi 1900-luvulla) ja vastustavat byrokratiaa, talouden liiallista sääntelyä, "seksihurjastelua ja perversioita" sekä korkeita veroja. Käytännön oikeistokonservatiiveista tosin moni haluaa säilyttää jonkin verran talouden sääntelyä.

Jossain määrin oikeistokonservatiivejä olivat Margaret Thatcher ja Ronald Reagan, joista tosin Thatcher oli eturivissä laillistamassa homoseksuaalisuutta, jätti paljon sääntelyä jäljellekin ja hänenkin kaudellaan verotus kasvoi yhtä nopeasti kuin BKT. Reagankin oli lähellä keskustaa."

 Sijaintini Nolanin poliittisella kartalla


tiistai 1. heinäkuuta 2014

Virkapuolue ja veronmaksajat

Yhteiskunnan on tarkoitus luoda palveluita ja lainsäädäntöä yhteisölle joka kustantaa verorahoillaan niitä niin miten demokratialla äänestävät ja ohjaavat yleistä mielipidettä.

 Kuten moni puoluekkin on virkakoneisto selkeästi alkanut olemaan edunsaaja yhteisön sanansaattaja. Virkakoneisto ei ratkaise ongelmia tai vääriä valintoja oikomalla vaan korjaa itseään palveluiden palveluilla joka johtaa siihen että käytössä olevat verorahat loppuvat koska niitä ei riitä oravanpyörässä vai sanotaanko pyramidihuijauksessa kuin tietty määrä.

 Ainoa oikea tapa saada yhteiskuntamme tehokkuusluku tuossa asiassa oikaistua on joka tapauksessa suuren luokan remontti ja se miten se toteutetaan on nyt harkittava sekä päätettävä mahdollisimman nopeasti. Ei varmasti ole yhtä oikeaa tapaa edetä joten siittä ei liikaa kannata diskuteerata vaan otetaan korjaus suunta ja opitaan miten pitää korjata kohta uudestaan. On myös fakta että yksi toimenpide tulevaisuuteen ei ole ikuinen vaan tilannetta pitää seurata jatkuvasti ja olla avoin uusille korjaus liikkeille.

 Virkakoneistosta on tullut järjestelmä joka ruokkii itselleen töitä niin kauan kuin suostumme kaikesta maksamaan ja varmuudella suuri osa kansasta on sitä mieltä että kaikki ratkaisut eivät ole tarkoituksen mukaisia tai korjauksen korjauksen korjauksen jälkeen kannattaisi miettiä alkuperäistä ideaa uusiksi. Järjestelmän käsissä ja päätäntä tavoitteissa on heidän omien työpaikkojensa ja näkemyksiensä kanta.

 Perään kuulutan kaikkien kansan valtuuttamien edustajien moraalia ja vastuuta jokaisella eri tasolla ministereihin asti oikeasti miettimään mikä on tärkeää tulevaisuuden kannalta.