Ajatus tarpeenmukaisesta päivähoito-oikeudesta
jokaiselle lapselle lähti monesta osatekijästä joka on koettu haasteelliseksi
ja tarpeelliseksi järjestää. Samalla kunnanpalvelutuotanto pääsee lähemmäksi
kuntalaisen oikeaa tarvetta, kehittämällä palvelujaan sisäisesti.
Varhaiskasvatus on puhunut varhaisesta tarttumisesta
ongelmiin syrjäytymisen ehkäisemiseksi sekä haasteiden löytämiseksi riittävän
varhaisessa vaiheessa. Mitä varhaisemmin varhaiskasvatus tunnistaa haasteet ja
pääsee vaikuttamaan sitä paremmin päästään vaikuttamaan lapsen myönteiseen
kehitykseen sekä tukemaan perhettä.
Tähän asti keskusteluissa on esiintynyt pääsääntöisesti vain
lakitermejä kuntalaisille osoitetuista palveluista, kuten ”subjektiivinen
päivähoito-oikeus”. Poliittisesta keskustelusta on jäänyt pois se mitä oikeasti
ihminen tarvitsee ja miten se olisi hänelle parhaiten järjestettävissä,
inhimillisesti, omien tarpeiden mukaisesti.
Toiminta tavan taustalla on oikeus kokopäiväiseen
päivähoitoon sekä varhaiskasvatukseen. Hoitosuhdetta haettaessa perheet yhdessä
varhaiskasvatuksen ohjaamana miettivät lapselle ja perheelle parhaan
mahdollisen vaihtoehdon. Tärkeää on huomata että toimintamallissa ei ole
automaatiota eikä pakkoa mihinkään. Järjestelmällä on suuri merkitys
varhaisentuen löytämiseksi sitä tarvitseville lapsille ja on varhaiskasvatuksen
asiantuntijoiden suosittelema malli lasten parhaaksi. Toiminnalla vaikutetaan
myös positiivisesti nivelvaiheeseen joissa haasteet helpommin esiintyvät. Tilanteissa
joissa perhe näkee kokopäiväisen päivähoidon tarpeelliseksi, niin se lapselle myönnetään.
Tarkoituksena ei ole kasvattaa organisaatiota vaan
perheelle osoitetun päiväkodin varhaiskasvatuksen ammattilainen hoitaa
tutustumisen perheeseen ja tarpeiden kartoituksen ennen päivähoidon
aloittamista. Kunnan tulee huolehtia siitä että kunnan palvelupaletista löytyy
vaihtoehtoisia tapoja järjestää päivähoitoa ja varhaiskasvatusta. Tärkeää olisi
tarjota mahdollisuuksia perheille toimia omien tarpeidensa mukaisesti. Pelkkä
sähköinen ilmoittautumiskaavake ei riitä päivähoitopaikan saamiseksi.
Aikataulullisesti pitää varmistaa että on riittävästi
päivähoitopaikkoja ja vaikutusarvioinnin tuloksia tulee huomioida aina tulevaa
suunnitellessa. Tarpeenmukainen päivähoito-oikeus sekä varhaiskasvatus
toimintamalli voidaan kuitenkin aloittaa hyvinkin nopeasti. Toimintamalli toimii
itsenäisesti ja tukee Varhaiskasvatuksen tiekarttaa 2017- 2030 selvitystä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti