torstai 15. maaliskuuta 2018

"Pyhälehmä sairastaa" - blogi kolumni


Niilo Rautionmaa
Hallinnolliset ja pääosin toiminnalliset rajamme polveutuvat aikaan jolloin tieto kulki jalan ja hevosilla - niin ja maitoa tuli lehmästä.

Tänään maailman toimijat tietävät meistä ja tarpeistamme enemmän kuin kuntamme. Voidaan jopa miettiä päättäjien mahdotonta tehtävää sovittaa päivän näkemys ja tarpeet nykyisiin rajoihin. Olemme kehityksen kohdassa jossa osaaminen, käytäntö ja teknologia jo voivat korvata järjestelmämme. Tämä näkyy kansalaisten tyytymättömyydessä päättäjiin ja järjestelmän toimivuuteen, sekä tietenkin kulujen kasvuna. Kunnat voidaan korvata älytekniikalla.

Monet päättäjät puolustavat itsenäisiä kuntia asemansa vuoksi ja järjestelmä puolustaa itseään, kyse on myös vallasta. Yhteistoimin tuotetaan päätöksiä, joilla pidetään systeemistä kiinni, vaikka mahdollisuudet rajattomalle tekemiselle on olemassa. 

Toimiva lähidemokratia on hieno tavoite. Älytekniikan ja sovellusten avulla saavutamme vuorovaikutteisen lähivaikuttamisen paremmin kuin nykyään. Kansalaiset ovat tottuneet elämään vuorovaikutteisessa maailmassa, jossa kaikki tieto on saatavilla ja sen välitys on helppoa. Ei unohdeta vaaleja demokratian vaalijana, mutta näkökulmat huutavat päivitystä.

Lähipalveluiden toteuttaminen ei ole kiinni hallinnon osoitteesta tai rajoista. Tasavertaisuus kansalaisia kohtaan on tärkeää. Laajalla toiminta pohjalla saavutamme sen varmemmin, myös käytännössä. Lähivaikutteet toteutuvat dynaamisesti tietoa keräten, seuraten ja reagoiden. Toiminnat optimoituvat itsestään kertyneen tiedon ja palautteen myötä parhaaksi mahdolliseksi.

Rajoja puolustava päätäntä tuhoaa ympäristöä, koska jokainen turhaan käytetty euro kuormittaa ja näin vaikuttaa ympäristöön. Päätännän perusteita tulevaisuudessa on kestävän kehityksen arvioiti ja käytäntöön saattaminen, joka päätöksessä. Älytekniikalla ja sertifioidulla yhteistyöllä eri tahojen kanssa saavutamme tärkeät yhteiset tavoitteen tuloksellisesti.

Mahdollisuuksien yhteiskunnassa löydämme nuorille, syrjäytymisuhan alla oleville tai työttömille, mielenkiintoista ja innostavaa työtä, he tietävät miten sovelluksia käytetään.

Muutoksella on kiire, koska yhteiskuntamme passivoituu järjestelmässä, mikä ei vastaa päivän mahdollisuuksia ja odotuksia. Osaamista meiltä löytyy, joten kehitys ja keskustelu käyntiin kohti tarvittavia muutoksia.

Pidetään lehmä onnellisena ja ei keskitytä siihen miten paljon sitä pystyy lypsämään.


Niilo Rautionmaa
Hyväksytty Toiminnankehittäjä, Pirkkala

keskiviikko 14. maaliskuuta 2018

Eroon rajoista - vaikuttamista ja toimivuutta lisäten



 Suomi on noussut edelläkävijäksi monessa asiassa mutta kehityksessä meitä uhkaa jalkoihin jääminen jollemme osaa uusiutua. Tärkeimmät tekijät elinvoimaisuudelle ja tulevaisuuden menestymiselle ovat yhteiskunta inframme toimivuus ja hyödyntäminen moderneine mahdollisuuksineen. Tärkeää on sivistys ja sen avulla osaamme uudistua. Sivistyskasvatukseen meidän tulee lisätä inhimillisyyttä – tulevaisuudessa emme pärjää tiedossa robottien ja keinoälyn kanssa, vaan käytämme niitä hyödyksi. Iso ongelmamme on ikääntynyt järjestelmä ja nykyinen kuntalaki joka on ajalta jolloin informaatio oli kirjoissa kulkien postilla ja faksilla.

Pirkkalaisessa 14.3.2018 kirjoitus otsikolla "Tulevaisuuden kunta tarvitsee erilaista ajattelua ja pelvelutuotanota"
 Isoin este ja mahdollisuus ovat ihmiset itse. Kaikki mitä osaamme kuvitella osataan jo lähes kaikki toteuttaa. Miten toteutamme yhteiskuntarakenteen, jonka osaamme jo kuvitella? Mistä totutusta olemme valmiita luopumaan saadaksemme parempaa? Arkemme voisi toimia kuin elokuvissa, jos annamme mahdollisuuden kehitykselle. Itseasiassa meidän ei tarvitsee kuin vain nähdä ja toteuttaa asioita uudella tavalla. Näin tekee jo esimerkiksi Airbnb, Über tai mikä tahansa moderni toimija.

 Olemme saavuttaneet sivistyksellä valveutuneisuuden ja teknologiassa sekä sen kokemuksessa tason, joka ajaa ohi vallitsevan käyttöjärjestelmän. Muutostilan huomaa kipuiluna ja tuskaisuutena asioiden järjestymiseen päivän luomiin mahdollisuuksiin nähden. On järjestelmä päivityksen aika! Uudessa mallissa vanhanaikainen kuntarajoihin kiinnittynyt palvelumalli unohdetaan.

 Uudella alustalla pääsemme parempaan palveluun pienemmällä byrokratialla ja kustannuksella, samalla lisäten ihmisten vaikutusmahdollisuuksia oikeassa arjessa. Ajatellaan että malli on palvelukenttä jossa sertifioidut partnerit toimivat kilpaillen hinnalla, laadulla ja fiksuudella. Haluaisitko sinä että sinun kokema palvelu vaikuttaa suoraan toiminnan kehitykseen?

 Jokaiselle palvelulle määritellään lakisääteiset velvoitteet ja muut yhdessä toivotut sekä määritellyt toiminta tavoitteet että laatu. Kaikkiin lisämäärittelyihin paikalliset olosuhteet ovat ratkaisevia luontaisen lähitoimintaympäristön luomisessa. Palveluiden määritelmiä voidaan muuttaa dynaamisesti kertyneen käyttötiedon ja -kokemuksen pohjalta.

 Meillä osataan kunnissa ja maakunnissa eritasoilla ja -alueilla ennustaa tulevaisuutta parhaan tietämyksen mukaan ja monesti päivän ratkaisujen tulessa käyttöön perustuneet ne jo vanhentuneeseen tieteeseen. Vaikuttavat asiat arkeemme syntyvät nykyään globaalisti ja nopeasti. Tiedon hyvään hallintaan tarvitaan isompaa ja notkeampaa ekosysteemiä. Meidän tulee päästä pois hallinnollisista palvelurajoista dynaamiseen ympäristöön.

 Menestyäksemme globaalissa kilpailussa ja tulevaisuuden osaajien sijoittumisella Suomeen niin puhtaus ja terveys ovat tärkeitä. Lisäksi pitää olla mahdollisuus toimia osana yhteiskuntaa itselle sopivalla tavalla ja tämän pitää sointua helpoksi osaksi arkea. Elinvoimaisuuden perusehtona ovat elinvoiman uudet toimintamahdollisuudet, käyttäjät ja ehdottomasti vertaillut ja sertifioidut palveluiden tuottajat. Vetovoimaisuuden tekemiseksi tarvitsemme laajempaa ja vahvempaa aluetta kokonaistavoitteiden saavuttamiseksi. Tässä moni maakuntakin jää liian pieneksi.

 Vertaillut ja sertifioidut tuottajat tuottavat sovittuja ja määriteltyjä p
alveluja sovitusti. Toimintaa määritellään, seurataan ja tarkastellaan demokraattisesti valittujen luottamushenkilöiden kautta, kuten nykyäänkin. Uutena tärkeänä elementtinä on käyttäjien mahdollisuus reaaliaikaiseen suoraan vaikuttamiseen ja osallistamiseen palveluiden käytettävyydestä ja niiden kehityssuunnasta. Kansalainen tuottaa tietoa, jolla nähdään palveluiden toimivuus ja taso joka hetki, sekä järjestelmä reakoi asioihin tarvittaessa nopeasti
.
 Dynaamisessa järjestelmässä tuottajan toimivuus on erityisen ratkaisevaa mikä parantaa palvelua koska huonoimmassa tapauksessa järjestelmä ehdottaa tuottajan poistamista tuottajapoolista. Tuottajaksi voi ryhtyä helposti ilmoittautumalla vertailuun, jolla dynaamiseen tuottajapooliin pääsee. Dynaamisella järjestelmällä palvelut optimoituvat määriteltyyn kehykseen palaute- ja tietojärjestelmän kautta ja kaikki saavat parhaan onnistumisen tunteen samalla kun asiat hoituu.

 Onnistuaksemme meidän tulee ajatella uudella tavalla ja luoda mahdollistavaa lainsäädäntöä. Tärkeää on että kaikkien käytettävien käyttöjärjestelmien tulee keskustella keskenään. Kaikki tarvittava teknologia ja osaaminen ovat jo olemassa. Lainsäädännön ja alustan valmisteluun meidän pitää aloittaa testaaminen varhaisessa vaiheessa.

 Tulevaisuuden palveluiden toimivuus ja laatu tulee mahdollistaa mahdollisimman kevyesti. Mahdollisuuksien isoin toiminta alue on koko Suomi. Maakunta- ja kuntarajat ovat vain paperille piirrettyjä viivoja ja hallinnollisia rajoja. Kaikki palvelut pitää määritellä toimintojen toimivuuden mukaisesti. Kansalaisten, päättäjien ja toimijoiden kanssakäyminen ja näin aito kommunikaatio lisääntyy, vielä ohjaten meitä tulevaisuudessa automaattisesti positiiviseen suuntaan dynaamisesti kehittyvässä alustassa.

Niilo Rautionmaa
Pirkkalan kunnanvaltuutettu (kok)
Hyväksytty Toiminnankehittäjä

sunnuntai 21. tammikuuta 2018

Houkutteleva Pirkanmaa!



Käänsin maakuntalakimuutoksen mukaiset alueuudistuksen maakuntien 25 tehtäväalaa aakkosjärjestykseen ”kiihkottomamman” kokonaiskuvan esittämiseksi.
Listassa on monta asiaa joilla vaikutetaan maakunnan kokonaisluonteeseen tulevaisuudessa. Palveluiden saavutettavuuteen ja sisältöön, asumisen luonteeseen, liikkumisen kehitykseen, ympäristön viihtyvyyteen – asioihin jotka luovat elin- ja lähiympäristömme luonteen.
Kokonaisuuden hallinnassa on kysymys Pirkanmaasta osana globaalia toimintaympäristöä ja vetovoimaisuutta, modernina ja elinvoimaisena elämisen ympäristönä, puhtaassa ja turvallisessa ympäristössä. 
Yhteisen tekemisen merkitystä tulee kasvattaa aivan uudelle tasolle, jossa Pirkanmaan toimintatavoilla luodaan edellytykset menestykselle ja tuetaan pohja koko maakunnan tulevaisuudelle.

Lista maakuntien tehtävistä:

  1. alueellinen alkoholihallinto
  2. alueellisen liikuntaneuvoston asettaminen yhteistyössä muiden maakuntien kanssa sekä liikunnan edistäminen maakunnassa alueellisen liikuntaneuvoston toiminnan kautta sekä ulkoilureittitehtävät
  3. alueellisen lyhyen, pitkän ja keskipitkän aikavälin koulutustarpeiden ennakointi ja alueellisten koulutustavoitteiden valmistelu
  4. alueelliset romaniasiain neuvottelukuntia ja romaniasioita koskevat tehtävä
  5. aluekehittämisviranomaisen tehtävät, alueen, sen elinkeinoelämän ja innovaatioympäristöjen kehittäminen ja rahoittaminen, näihin liittyvä koulutus ja osaamisen kehittäminen, kulttuurin edistäminen, yritys-, työ- ja elinkeinopalvelujen järjestäminen sekä kotoutumisen edistäminen
  6. hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistämisen ja ehkäisevän päihdetyön asiantuntijatuki kunnille ja ehkäisevät palvelut
  7. kalatalous ja vesitalous
  8. kulttuuria koskevien suunnitelmien ja kehittämistoimenpiteiden yhteensovittaminen osana maakuntastrategian ja -ohjelman sekä maakuntakaavoituksen toteuttamista
  9. kuntien alueiden käytön suunnittelun ja rakennustoimen järjestämisen edistäminen
  10. liikennejärjestelmän toimivuus, liikenneturvallisuus, tie- ja liikenneolot, alueellinen tienpito, maankäytön yhteistyö sekä toimintaympäristöä koskevien tietojen tuottaminen valtakunnalliseen liikennejärjestelmäsuunnitteluun
  11. luonnon monimuotoisuuden suojelun edistäminen ja kulttuuriympäristön hoito
  12. maakunnallisen identiteetin edistäminen alueella yhteistyössä alueen muiden toimijoiden kanssa
  13. maakunnan suunnittelu ja maakuntakaavoitus
  14. maakunnan varautuminen ja alueellisen varautumisen yhteensovittaminen
  15. maatalous ja maaseudun kehittäminen
  16. maataloustuotteiden markkinajärjestelyt, maatalouden tuotantopanosten turvallisuus, laatu ja käyttö sekä kasvinterveyden valvonta
  17. maatalousyrittäjien ja turkistuottajien lomituspalvelujen järjestäminen sekä poronhoitajien sijaisavun kustannusten korvaaminen
  18. pelastustoimi
  19. sosiaali- ja terveydenhuolto
  20. terveydensuojelu, tupakkavalvonta, elintarvikevalvonta sekä eläinten terveyden ja hyvinvoinnin valvonta ja eläinlääkäripalvelut
  21. vaarallisten kemikaalien ja räjähteiden käsittelyyn liittyvät valvontatehtävät
  22. vesien ja merensuojelu, vesien ja merenhoidon järjestäminen ja toteuttaminen sekä merialuesuunnittelu
  23. vesihuollon edistäminen ja suunnittelu, vesivarojen käytön ja hoidon sekä tulvariskien hallinnan tehtävät, alueelliset luonnonvaratehtävät ja huolehtiminen ympäristö-, vesihuolto- ja vesistötöiden toteuttamisesta
  24. yhteispalveluiden alueellinen järjestäminen ja kehittäminen.
  25. ympäristötiedon tuottaminen ja ympäristötietouden parantaminen
Lakivalmistelussa on mukana lisäksi kuuden lisätehtävän mahdollinen nimeäminen.
Maakunnalla tulisi olla mahdollisuus vaikuttaa sisäiseen kehitykseen ja yhteisten asioiden ohjaukseen verotusoikeudella niin, että kokonaisverotus ei saa kasvaa - oikein toteutettuna toimintakustannuksia sekä esimerkiksi ennaltaehkäisevää terveystoimintaa tai energian käyttöä saadaan ohjattua niin että maakuntalaiset ja ympäristö hyötyvät.

Pirkanmaalla on yksi maailman parhaista edellytyksistä kehittyä sekä olla maailman houkuttelevimpia puhtaita ja turvallisia alueita elää, asua, yrittää, työskennellä ja olla tavoitettavissa.

Rohkeasti ja avoimesti yhdessä tulevaisuuden visiota kohti rakentamalla tavoitamme haluamamme!